
Sanni Kiviniemi
Sanni Kiviniemi 74
TEHDÄÄN YHDESSÄ, ELINVOIMAINEN LOIMAA!
Olen loimaalaistunut Alastarolta kotoisin oleva kunnallispoliitikko ja järjestöaktiivi. Toisen kauden kaupunginvaltuutettuna, jona olen toiminut sivistyslautakunnan puheenjohtajan ja Varhassa sote- ja pelastuslautakunnan varajäsenenä sekä aktiivisena toimijana Suomen Nuorkauppakamareiden toiminnassa ja kotikuntani Senaattorina. Aktiivinen järjestötoimintani on tuonut luottamusta ja kantanut minua yhä vaativimpiin toimiin järjestöissä sekä kunnallispolitiikassa. ”Tuloksia saadaan vain yhteistyöllä ja kuunnellen sekä rohkeilla päätöksillä.”
Haluan olla jatkossakin kehittämässä elinvoimasta ja hyvinvoivaa Loimaata, yhdessä olemme enemmän. Haluan olla mukana tekemässä päätöksiä, jotka ovat edunmukaisia kuntalaisille, oli kyse sitten vapaa-ajasta, lapsien hyvinvoinnista, terveydenhuollosta, työskentelemisestä tai asumisesta. Jotta Loimaa olisi jatkossakin hyvä paikka yrittää ja elää, kuntalaisilla on oltava peruspalvelut kunnossa, mistä kaikki lähtee, hyvinvoinnista.
Olen oppinut kuuntelemaan kuntalaisten tarpeita, tämä on avannut monia ovia päätöksenteon pohjaksi. Päätöksentekoni perustan rohkeaan kestävän kehityksen periaatteita noudattavaan taloudelliseen ja pitkäkantoiseen ajatteluun. Tunnen ja tiedän miten päätökset syntyvät, ketkä niihin vaikuttavat. Edelleen pitää etsiä uusia käytänteitä ja rakenteita elinvoimaisen Loimaan rakentamiselle koko ajan digitalisoituvassa yhteiskunnassa.
Minulle on tärkeää huolehtia siitä että opiskelu, yrittäminen ja työnteko ovat taloudellisesti kannattavaa. Kahden lapsen äitinä on perheiden, lasten ja nuorten tulevaisuus lähellä sydäntäni. Tästä syystä hyvinvointiyhteiskunnastamme huolenpitäminen on tärkeää, jotta peruspalvelut voidaan säilyttää tulevaisuudessa Loimaalla. Halua olla kehittämässä positiivisempaa, vetovoimaisempaa ja elinvoimaista Loimaata. Missä otetaan mm. huomioon hyvät varhaiskasvatus- ja koulutuspalvelut resursseineen ja terveet tilat. Loimaata, mistä jatkossakin löytyvät jokaiselle harrastusmahdollisuudet lajista riippumatta. Kuntalaisille toimivat ja jokaisen ulottuvilla olevat peruspalvelut, yrittäjien toimintaedellytyksiä tukien.
Luonnossa liikkuminen on voimavarani, saamme olla ylpeitä puhtaasta luonnosta ja näin ollen ympäristövastuu on meillä jokaisella säilytettävänä. Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuutemme, meidän on pidettävä huolta heistä, jotta nuorilla on turvallista elää ja olla Loimaalla. Nuoria pitää kuunnella ja rohkaista päätöksentekoon, itse omalla esimerkilläni haluan näin tehdä, vain yhdessä voimme vaikuttaa enemmän. Millaisen tulevaisuuden sinä haluat heille?
Äänelläsi pystyt vaikuttamaan.
”Nuorissa on tulevaisuus”.
Käytäthän ääntäsi!
74 Sanni Kiviniemi
VAALIEN ENNAKKOÄÄNESTYS: 2.–8.4.2025,
VAALIPÄIVÄ 13.4.2025
Muistathan, että voit ennakkoäänestää
missä vain maamme ennakkoäänestyspaikassa!
Muutos on mahdollisuus.
Toimivat palvelut syntyvät, kun rakennamme
-
Oikeanlaiset palvelut
- palvelut ihmisiä eli asukkaita varten -
Oikeaan aikaan
-
Oikeille paikoille
-
Ihminen edellä, nuorten Loimaa
